Omakoti- ja rivitalojen rakennustyöt käynnistyvät Taivaanrannassa

Kyynäränkannaksen kunnallistekniset työt saatiin kokonaan valmiiksi vuodenvaihteessa ja alueen kadut rakenteineen on luovutettiin Lahden kaupungin hoitoon. Tontit ovat täysin rakentamisvalmiita, ensimmäiset asuintalot alkavat rakentumaan keväällä.

Alueella on vielä vapaana hyviä rantatontteja, tontteja aivan rannan tuntumassa ja myös ylempänä kannaksella upeilla vesistönäkymillä. Kymijärven hiekkarannalle on tehty katu, rannoilta poistettu varjostavaa puustoa, hiekkaranta odottaa jo innokkaita auringonpalvojia ja uimareita.

Kevyen liikenteen yhtenäinen väylä Kyynäränkannakselle saakka rakennetaan vielä tänä vuonna. Väylä ulottuu mm. Villähteen  ala-asteelle, päiväkodille ja paikallisjunaseisakkeelle. 

Tontteja on nyt helppo käydä katsomassa autolla tai kävellen katuja pitkin. Ota kaavakartta mukaan maastoon, näet, mikä tontti kiinnostaa. Kartta löytyy kohdasta kuvat ja materiaalit.

Ajankohtaisen varaustilanteen voi tarkastaa Taivaanranta nettisivuilta kohdasta tontit ja varaukset.