Taivaanrannan tonttien myynti on saanut hyvää vauhtia alleen, 7.2018 tilanteen mukaan tontteja on myyty 17 kpl ja varattu 13 kpl eli jo yli puolet Kyynäränkannaksen tonteista. Alueella on valmiina tai parhaillaan rakenteilla 7 omakotitaloa. Ririvitalojen rakentaminen odottaa vain rakennusliikkeiden aloituspäätöksiä. Alueella on vielä saatavilla muutama rantatontti ja komeita rantanäkymätontteja ylempänä . Nyt on oikea aika toimia ja varata tontti, saat samalla kertaa rantatontilla asuintalon ja kesämökin. Alueella on myös muutamia selvästi edullisempia tontteja lähempänä Koiskalantietä. Ajankohtainen varaustilanne näkyy Taivaanrannan verkkosivuilla kohdassa tontit ja varaukset.
Kaava-alueen väliaikaiselle lämpökeskukselle on varattu kokonaan uusi tontti Koiskalantien varressa pidemmällä alueen ulkopuolella, joten keskus siirtyy jatkossa pois nykyiseltä paikaltaan tonttien vieressä. Alueella on kaksi lasten leikkipaikkavarausta, jotka kaupunki rakentaa ja hieno uimaranta Kymijärven rannassa, myös veneille on varattu paikat Kymijärven rannassa. Kevyen liikenteen väylä Villähteen palveluihin ja juna-asemalle on jo asfaltoitu. Eli alue on valmis vastaanottamaan lisää tyytyväisiä asukkaita nauttimaan rauhallisesta ja viihtyisästä asumisesta kahden järven vieressä.